Ivalon papin toimeen yksi hakija

7.6.2022

Jaakko Vainio

Oulun hiippakunnan piispa on asettanut tehtävään ehdolle rovasti Andrei Verikovin

Uudelleen avoinna olleeseen Pohjois-Suomen seurakunnan Lapin kappeliseurakunnan Ivalon papin toimeen tuli määräaikaan 6.6.2022 klo 16 mennessä yksi hakemus.

Rovasti Andrei Verikov (s. 1976) on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Joensuun yliopistossa vuonna 2002. Lisäksi hän on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon Pohjois-Karjalan aikuisopistossa vuonna 2013. Isä Andrei on vihitty papiksi vuonna 2003 ja rovastiksi vuonna 2021. Hän on toiminut Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan Imatran toimialueen pappina vuodesta 2019 ja sitä ennen Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana (2005–2018) sekä Joensuun ortodoksisen seurakunnan toisen papin viransijaisena (2003–2005). Lisäksi hän on toiminut palkkiotoimisena sotilaspastorina Raja- ja merivartiokoulussa Imatralla (2020-) sekä Kainuun prikaatissa (2016–2017).

Hiippakunnan piispa on määrännyt isä Andrein oman suostumuksensa mukaisesti hoitamaan Pohjois-Suomen seurakunnan Lapin kappeliseurakunnan Ivalon alueen papin tehtävää ajalle 1.8.-31.12.2022.

Seurakunnanvaltuusto päättää papin vakinaisen toimen täyttämisestä syksyllä.

Monia armorikkaita vuosia Lapissa isä Andreille!

Ivalon pappina palvellut ja eläkkeelle siirtyvä isä Rauno Pietarinen hoitaa tehtävää vielä Heinäkuun ajan.

Palaa ajankohtaista -sivulle

Array