Tietoa Seurakunnasta

Pohjoisen Suomen oma ortodoksinen seurakunta

Lapin ortodoksinen seurakunta toimii lähes koko Lapin alueella. Pääkirkkomme on Rovaniemellä ja Inarin kunnassa on kolme kirkkoa ja yksi kappeli. Muualla Lapissa olemme voineet toimia mm. luterilaisten seurakuntien tiloissa. Seurakuntamme on monikulttuurinen. Kolttasaamelaisten lisäksi seurakuntaamme kuuluu myös suomalaisia ja ulkomailta muuttaneita. Kaikki ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita.

Päätehtävämme on jumalanpalvelusten toimittaminen ja hengellisen elämän opettaminen ja tukeminen. Kastamme, vihimme ja hautaamme seurakunnan jäseniä. Järjestämme kirkollista toimintaa myös lapsille ja nuorille. Pyrimme kehittämään kotimaista ja kansainvälistä avustustoimintaa eli diakoniaa. Olemme terveellä tavalla ylpeitä kirkkomme perinteestä ja seurakuntamme historiasta. Samalla toimimme avoimesti ja ekumeenisessa hengessä muiden kirkkojen kanssa.

Seurakuntamme on osa suurta Oulun ortodoksista hiippakuntaa. Piispamme on metropoliitta Elia. Hiippakuntamme kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon, jonka päämies on Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Ylin hengellinen paimenemme on Konstantinopolin arkkipiispa, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos

Lähimmäisten auttaminen eli diakonia

Kaikki kirkon jäsenet on kutsuttu auttamaan ja palvelemaan toisia ihmisiä, lähimmäisiämme. Kaikilla on myös mahdollisuus osallistua seurakunnan diakoniatyöhön.

Tutustu diakoniatyöhön
Kirkkoherran terveiset

Kirkkoherran terveiset

Tervetuloa tutustumaan seurakuntaamme tämän sivuston kautta. Samalla tavoin jokainen kävijä on tervetullut jumalanpalveluksiimme ja tapahtumiimme, olitpa sitten ortodoksi tai et.

Jokaisen ortodoksisen seurakunnan keskipiste on jumalanpalveluksissa. Sitä varten myös Lapin seurakunta on olemassa. Näiden sivujen kautta avautuu näky seurakuntamme elämään ja samoin kirkkomme jumalanpalveluksissa avautuu näkymä meitä lähellä olevaan Jumalan valtakuntaan. Vapahtajan käskyn mukaisesti kirkkomme johdattaa ihmisiä kosketuksiin Jumalan ja Hänen valtakuntansa kanssa. Sieltä voimme löytää lohdun, ilon, valon ja rakkauden.

Ota rohkeasti yhteyttä työntekijöihimme ja luottamushenkilöihin. Tule jumalanpalveluksiin ja tapahtumiin. Löydä se aarre, joka sinulle on jo lahjoitettu.

- Jaakko Vainio