Saamelaisten kansallispäivänä

6.2.2023

Jaakko Vainio

Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv! Hyvää saamelaisten kansallispäivää!  

Tänäkään vuonna tämä päivä ei ole vain iloinen juhlapäivä. Vuonna 1995 voimaan tullutta saamelaiskäräjälakia on yritetty uudistaa jo usean hallituskauden ajan – niin kuluvallakin kaudella. On välttämätöntä, että saamme viimeinkin kevään aikana eduskunnan päätöksen lain uudistamiseksi. Toteutuessaan uusi laki turvaisi alkuperäiskansamme ihmisoikeudet nykyistä paremmin. 

Samaan aikaan on käynnissä myös syksyllä 2021 toimintansa aloittaneen saamelaisten totuus- ja sovintokomission työ, jota kirkkomme on sitoutunut tukemaan. Samalla kun kirkkomme organisaationa tukee komission työtä, ovat kirkkomme ja erityisesti seurakuntamme työntekijät prosessiin osallistuvien saamelaisten tukena. Saamelaiskäräjälain uudistaminen on edellytys myös totuus- ja sovintokomission aloittaman työn jatkamiselle ja loppuun saattamiselle, sovinnon rakentamiselle. 

Saamelaisten ihmisoikeuksien puolustaminen on kasvattanut hälyttävästi heihin kohdistuvan vihapuheen määrää. On huolestuttavaa, että jopa yksittäisen kunnan antamassa virallisessa lausunnossa maalaillaan uhkakuvia väestöryhmien välisten väkivaltaisuuksien lisääntymisestä. 

Erityisesti jokaisen kristityn tulee pidättäytyä rasismista ja vihapuheesta, puuttua siihen sellaista havaitessaan sekä pyrittävä kohti parempaa vuorovaikutusta ja vaikuttamista.  

Pyhittäjäisä Trifon rukoile Jumalaa kolttakansan ja meidän kaikkien puolesta! 

Pââ’zzteeie’čč Treeffan, mo’lidvââ’st Vuâspåå’d  sää’m-meer di puki mij ooudâst!

 

 

 

Kuva saamelaisvainajien uudelleen hautaamisesta Nellimissä 8.8.2022, (Kuva: L.Fofonoff) 

Palaa papin palsta -sivulle

Array