Ortodoksinen kirkko ja kolttasaamelaiset

6.2.2023

Rauno Pietarinen

Ortodoksinen kirkko on puolen vuosituhannen ajan kulkenut kolttasaamelaisten rinnalla niin iloissa kuin suruissakin. Voi sanoa, että tuona aikana ortodoksisesta uskosta on tullut yksi keskeinen osa kolttakulttuuria.

Suomen ortodoksinen kirkko on ottanut kunnia-asiakseen kolttakansasta huolehtimisen. Raamatun ja jumalanpalvelustekstejä on käännetty koltan kielelle ja toimintaa on pikemminkin lisätty kuin vähennetty aina Oulun hiippakunnan perustamisesta lähtien 1980-luvun alussa. Nyt kolttasaamelaisten edustusta Pohjois-Suomen seurakunnan ja koko kirkon hallinnossa ollaan vahvistamassa. Hieno esimerkki kirkkomme osallistumisesta kolttakulttuurin tukemiseen oli kolmelle kolttasaamelaisnuorelle tarjottiin mahdollisuus osallistua Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorten Kreikan matkaan viime syksynä.

Alkuperäiskansojen kulttuuri siirtyy eteen päin erityisesti tarinoiden muodossa. Kolttasaamelaisten joukossa on edelleen useita hyviä kertojia. Nyt on korkea aika saada kolttien perinteisiä tarinoita koottua kirjaksi koltan ja suomen kielillä. Tarinakokoelman julkaiseminen olisi osoitus ortodoksisen kirkon vahvasta tuesta kolttakulttuurin säilymiselle ja samalla se avaisi kunnioittamaamme perinnettä myös meille, jotka emme taustaltamme ole kolttasaamelaisia.  

Palaa papin palsta -sivulle

Array