Mihin suuntaan lähden?
Maaliskuun 25.päivänä on Neitsyt Marian ilmestysjuhla. Tänä vuonna edelliset kaksi päivää ovat Lasaruksen lauantai ja Palmusunnuntai. Yhteistä näille kolmelle päivälle on Jumalan aloite lähestyä meitä.
Lauantaina Kristus kutsuu kuolleen ystävänsä Lasaruksen ulos haudasta. Niin Hän kutsuu meitäkin tyhjyydestä elämän täyteyteen. Palmusunnuntaina Herramme ratsastaa Jerusalemiin kansan hurratessa ja niin mekin virpovitsat käsissä otamme vastaan taivaallisen Kuninkaamme. Ja ilmestysjuhlassa ylienkeli ilmoittaa Marialle Vapahtajan syntymän aivan kuten Jumalan monenlaiset sanansaattajat ovat meidänkin elämämme ovella kysymässä saako Jumala tulla kauttamme läsnäolevaksi maan päällä.
Mitä tahdomme? Haluammeko siirtyä Lasaruksen haudan pimeydestä Jumalalliseen valoon, missä valtavirtaa on ehdoton totuus ja rakkaus? Otammeko Jeesuksen vastaan kuten useimmat Jerusalemin asukkaat, jotka oikeastaan odottivat maallista hallitsijaa ratkaisemaan jokapäiväisiä ongelmia? Ja sitten käänsivät Herralle selkänsä, kun ilmeni, että Hänen valtakuntansa onkin taivaissa. Tai olemmeko mielestämme Kristuksen opetuslapsia, joista Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti ja joista Pietari, Johannes ja Jaakob nukahtelivat Getsemanessa juuri kun heidän Herransa oli syvimmässä ahdistuksessa. Juudaksesta puhumattakaan.
Suuren viikon aikana meidän tulee valita puolemme. Ylienkeli on ovella kysymässä olemmeko mukana juhlallisessa saatossa Kristuksen kanssa Jerusalemiin, ristille ja läpi kuoleman kohti ylösnousemusta. On päätettävä, mikä on minulle tärkeintä: haluanko vain miellyttää muita vai seurata totuutta; sopiiko se, että ihmiset kaikkoavat luotani, mutta Vapahtaja ja Hänen äitinsä kulkevat kanssani; olenko valmis vapautumaan Lasaruksen käärinliinojen vankeudesta jumalalliseen kirkkauteen. Tällä viikolla viimeistään minussa asuvan tuhlaajapojan on päätettävä lähteä kohti Isän kotia – tai sitten jäätävä sikojen keskelle. Siellä kun kaikki muutkin sikopaimenet istuvat kuulokkeet korvilla, jotenkin tyytyväisen oloisina.