Lapin ortodoksinuoret maailmalla

14.10.2022

Rauno Pietarinen

Joukko Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoria vietti lokakuussa 2022 viikon Kreetalla tutustumassa sikäläiseen kirkolliseen elämään. Mukana oli myös saamelaisnuoria, yksi Utsjoelta ja kaksi Inarin Sevettijärveltä. Olin ryhmän pappina ja oppaana.

Kansainvälinen ortodoksisten nuorten SYNDESMOS -järjestö veti suomalaisia nuoria 1960-luvulta lähtien tapahtumiin eri puolille maailmaa. Sitten seurakunnat alkoivat järjestää nuorten matkoja ja kristinoppileirejä ulkomailla. Koronan laannuttua tuli myös Helsingin ja Lapin nuorten matka lopulta mahdolliseksi.

Kirkkomme kuuluu Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin kuten Kreetan kirkkokin. Kreetalla patriarkka Bartolomeosta rakastetaan paljon, joten saimme tuntea todella kuuluvamme samaan kirkkoon. Nuoremme näkivät, että Kreetalla kirkollinen traditio ja kansanperinne ovat säilyneet vahvempina kuin muualla Kreikassa. Matkalaisten rakkaus äitikirkkoamme kohtaan vahvistui varmasti.

Lapin ja pääkaupunkiseudun nuorten tutustuminen toisiinsa on yksi matkan merkittävistä tuloksista. Kirkkomme monikulttuuriseen todellisuuteen kuuluu itsestäänselvänä  kolttasaamelaisuus. Saamelaisten nuorten osallistuminen tähän matkaan kannusti kaikkia oppimaan toisiltamme, luomaan elämän läpi kantavia ystävyyssuhteista ja hahmottamaan entistä selkeämmin kirkon monikulttuurista luonnetta. Matkalaisilla oli lisäksi ainakin kreikkalaista, romanialaista, venäläistä ja ukrainalaista sukutaustaa. Kaikki olimme yhtä Kristuksessa.

Helsingin suurella seurakunnalla ja sen nuorisotyöllä on suuri vastuu nuorista. Työ ulottuu sukupolvien yli. Joidenkin matkalaisten vanhemmat ja isovanhemmat ovat ainakaan olleet mukana kirkkomme nuorisotyössä. Monet kirkon työntekijät, kuten matkalla mukana ollut ylidiakoni Juha Lampinen, ovat saaneet olla kaitsemassa useampaa sukupolvea uskon tiellä vaikka eivät muodollisesti toimikaan nuorisotyössä. Jokaisella työntekijällä kirkossamme on erityinen vastuu nuorista.

Oli upeaa nähdä kuinka hienoa nuorisoa kirkossamme on. He ovat kansainvälisiä, kielitaitoisia ja ennakkoluulottomia uskon liekin kantajia, jotka säteilevät Kristuksen vapautta, ystävyyttä ja tasa-arvoa. Heidän laulunsa säteilee voimaa, kysymyksensä heijastavat viisautta ja kasvonsa ylösnousemuksen iloa. Kunnia Jumalalle kaikesta – erityisesti nuoristamme! 

isä Rauno Pietarinen

Nuoret muinaisen kirkon äärellä Episkopin kylässä Kreetalla.

Palaa papin palsta -sivulle

Array