Lapin kesässä

15.6.2023

Rauno Pietarinen

Lapin kesä on erilainen kuin kesä muualla Suomessa. Täällä on enemmän valoa ja samalla viileämpää kuin etelässä. Hyttysiä ja muita hyönteisiä saattaa tulla paljonkin. Kulkijoita on paljon myös kesällä, koska Lappi kiinnostaa. Kirkoissa täälläkin kastetaan, vihitään ja haudataan. Kesällä on myös joitakin praasniekkoja, Nellimissä Helluntaina ja Keväjärvellä p. Boriksen ja Glebin juhlana 24.7.

Parhaillaan on Sevettijärven ja Näätämön puolivälissä menossa yksi Pohjois-Suomen seurakunnan kolmesta kristinoppileiristä. Ohjaajina on viime kesän kriparilaisia. Leiri ei ole suuri, mutta sen pitäminen julistaa, että seurakunta toimii ja pitää huolta nuorista myös pitkien välimatkojen Lapissa. Jokainen seurakuntalainen, myös nuori, on arvostettu ja rakas.

Lapin asukkaat järjestävät yleensä asiat niin, että ei tule kiire. Varataan tarpeeksi aikaa. Kohtaamiset ovat ehyitä ja yhdessäolo sisältörikasta. Asiat eivät riipu säästä, sillä täällä on opittu kestämään sen mitä taivaalta ja taivaasta kulloinkin tulee. Säidenkin kanssa on elettävä, nöyrästi. Kun suurkaupungeissa elämä sykkii yötä päivää, jatkuu myös Lapin kesässä toiminta läpi öiden ja päivien. Luonnossa kasveilla ja eläimillä on kiire, ihmisillä ei. On illaton päivä, koettavissa nyt ja vielä edessä päin. Kunnia Jumalalle kaikesta!

Muista: P. Trifonin pyhiinvaellus Inarissa, Sevettijärvellä, Neidenissä, Ivalossa, Nellimissä ja Keväjärvellä 25.-27.8.2023

Palaa papin palsta -sivulle

Array