Kaikki peliin!

25.4.2020

Rauno Pietarinen

Poikkeuksellisena aikana korostuvat kirkon perustehtävät, joita ovat jumalanpalvelukset, opettaminen ja sielunhoito. Suomen ortodoksinen kirkko onkin toteuttanut tehtäväänsä itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Kirkkomme koki raskaan evakkotaipaleen ja oli mukana jälleenrakennuksessa sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Siirtolaisuuteen joutuneet papit ja muut kirkon työntekijät jakoivat seurakuntalaistensa kohtalon. Papisto ja kirkkokansa ymmärsivät ja luottivat toisiinsa.

Nyt kirkon totuttuja toimintamuotoja on jouduttu rajoittamaan juuri kun kirkkoa koronakriisin takia kipeästi tarvitaan. Elävänä yhteisönä Kristuksen kirkko kykenee sopeutumaan myös näihin olosuhteisiin. Keinot löytyvät omasta perinteestämme. Teologinen osaaminen, hengellinen ymmärrys ja rohkeus soveltaa niitä ennakkoluulottomasti ohjaavat poluille, joita apostolit kulkivat ylösnousemuksen ilon siivittäminä. Pohdinta on nyt ymmärrettävästi, joskin yksipuolisesti keskittynyt ehtoollisen jakamisen järjestelyihin. Yhteys Kristukseen toteutuu kuitenkin koko elämämme kautta sanoissa, teoissa ja ajatuksissa. Pyhä ehtoollinen on kaiken kruunu ja majakka, joka loistaa kristillisen palvelun keskipisteenä. Palvelu ei voi päättyä valon ollessa joskus loitompana. Kirkko muistaa aina majakan sijainnin, vaikka sen loisto joskus himmeneekin. Lähimmäisen palvelemisen tukena ovat edelleen rukous, Raamatun lukeminen, mietiskely ja aikaa pyhittävien palvelusten lukeminen tai kuunteleminen netistä.

Odotamme uskottavaa rakkauden viestiä yhtenäiseltä hengelliseltä esivallalta. Kenenkään ei pidä kaivautua poteroihin, vaan nousta urheasti tuomaan rohkaisua ja toivon sanomaa sitä tarvitseville. Kristuksen tavoin jokainen kristitty on kutsuttu luopumaan, uhrautumaan ja rakastamaan. Kirkon kuuluu uhrata itsensä ”maailman elämän edestä”. Kaikki peliin! Vajoammeko apatiaan vai nousemmeko taisteluun? Tänään otetaan suunta aikaan, jolloin kirkkojen ovet taas avautuvat. Näinä päivinä nousevat esiin kirkkomme nuoren polven todelliset vaikuttajat ja johtajat. Nyt luodaan perusta Suomen ortodoksisen kirkon tulevaisuudelle.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Kristõs kaggõõđi ja´mmjest! – Tuõđi kakkõõđi!

 

Palaa papin palsta -sivulle

Array