Vikaan mennyt usko
Suuressa paastossa olemme jo toisella puoliajalla, pyhän Johannes Siinailaisen sunnuntaissa (27.3.2022). Päivän pyhä neuvoo kuinka avata minuus Jumalalle. Siinain Johannes sanoo, että synnit ja kuoleman pelko ovat peittäneet minämme, ja se on saatava taas kaivettua esiin. Kilvoittelu onkin oman minän löytämistä niin, että voimme olla yhteydessä Jumalaan. Kilvoitus on hengellistä ja fyysistä, tai rukousta ja paastoa, kuten Jeesus sanoo tämän sunnuntain evankeliumissa (Mark. 9:29).
Hengellisessä suursiivouksessa voi kuitenkin ajautua myös harhaan. Kristus sanoi, että pois ajettu saastainen henki voi tulla takaisin ihmiseen ja löytää entisen asumuksensa siivottuna. Sinne se asettuu ja tuo mukanaan seitsemän vielä pahempaa henkeä (Matt 12:45). Voi siis elää niin kuin muka olisi valon lapsi, ja suistua silti pimeyteen. Juudas Iskariot kulki Jeesuksen ja opetuslasten seurassa kolme vuotta, kuunteli Herran opetusta, todisti suurista ihmeistä ja syöksyi pimeyteen. Samoin omana aikanamme joku voi käydä usein kirkossa, paastota ja puhua Jumalasta, vaikka hänen sielunsa huone on tyhjä. Se on näennäisesti puhdas, mutta tyhjä. Se ei olekaan Pyhän, vaan pahan hengen asunto, ei Jumalan, vaan itsekkyyden temppeli (1 Kor. 3:16-19).
Myös papiston on aloitettava parannuksen teko joka päivä uudelleen. Se alkaa hengellisten hienouksien asemesta rehellisellä pohdinnalla noudatammeko edes normaaleja käytöstapoja. Olemmeko kohteliaita, kunnioitammeko toisia ja kuuntelemmeko aidosti vai olemmeko vain kuuntelevinamme? Entä luulemmeko meitä kunnioitettavan itsemme vai asemamme takia, noudatammeko niitä työelämän sääntöjä, joita kirkon ulkopuolella pidetään itsestään selvyyksinä, olemmeko tasapuolisia, pyrimmekö palvelemaan vai asetummeko palveltaviksi?
Näitä kuuluu miettiä suuren paaston aikana. Maahankumarrukset ja paaston ruokavalio voivat kyllä viedä oikeaan suuntaan, mutta ne eivät voi koskaan olla hengellinen oikotie ohi tolkun ihmisyyden. Pelkkä asema ei armahda ketään. Kirkon historia tuntee jopa patriarkkoja, joilla hengellisten korkeuksien tavoittelu on epäonnistunut. On hirvittävän surullista, jos oman sielun pelto näyttää tuottavan kauniita hedelmiä, mutta tosielämän testi osoittaakin ne myrkyllisiksi ja tappaviksi. Miettikäämme olemmeko tolkun ihmisiä eikä niinkään olemmeko enkeleitä. Silloin Kristus itse lahjoittaa elämäämme Pyhän Hengen, joka on elämää tuottava ja ylläpitävä rakkauden persoonallinen läsnäolo. Vaikka emme vielä olekaan enkeleitä, ovat enkelit jo kanssamme.
Array