Turhanpuhuminen

19.2.2020

Rauno Pietarinen

Alkava suuri paasto tuo rukouksiimme jälleen p. Efraim Syyrialaisen nimeä kantavan paastorukouksen, jonka ensimmäisestä osasta kirjoituksen otsikko on. ”Herra, minun elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.”

Lienenkö ainoa, joka automaattisesti päätyy ajattelemaan, että nyt on aika varoa, ettei puhu liian paljon ja ettei puhu pahaa muista ihmisistä? Niin tärkeitä kuin nämä ohjeet ovatkin, ei sovi unohtaa itsestä puhumisen pahetta. Jos joku kertoo meille sairaudestaan, alammeko puhua omistamme? Joku kertoo matkastaan ja mekö alamme aivan kehua omia reissujamme. Toisen näkemä elokuvakaan ei ole mitään sen rinnalla, mitä itse olemme kokeneet ja vielä isommassa teatterissa!

Tuollainen puhuminen heijastaa samassa rukouksessa mainittua vallanhimoa ja se kumpuaa  laiskuudesta ja velttoudesta. Muiden (kokemusten/kertomusten) yläpuolelle asettuminen on toisen alistamista, sanallista väkivaltaa. Velttous saa meidät valitsemaan helpomman, itsekkyyden täyttämän maailman tien. Vaikeneminen ja keskittyvä kuunteleminen vaatii uhrautumista. Aina asettuessamme toisten käytettäviksi emmekä käyttäjiksi, joudumme luopumaan jostakin omassa elämässämme. Ja juuri siihen Kristus on meidät kutsunut.

Palaa papin palsta -sivulle