Tuhlausta
Helmikuun toisen päivän Herran temppeliintuomisen juhla on tänä vuonna heti Tuhlaajapojan sunnuntain (Luuk. 15, 11-24) jälkeen. Edesmennyt metropoliitta Anthony (Bloom) on saarnassaan sanonut, että tuhlaajapojalle isä oli kuin kuollut. Poika halusi isän omaisuudesta osan ja lähti niin kauas, ettei tarvinnut enää noudattaa isän ohjeita ja sääntöjä.
Poika meni vieraaseen maahan, missä oli ihmisten tekemät säännöt. Oli siellä ihan omillaan. Koko vieras maa eli kuin olisi itse luonut kaiken. Siellä viis veisattiin rakkaudesta, hyvyydestä, totuudesta. Mutta sitten tuli nälkä. Kukin jäi oman onnensa nojaan. Maa tuntui niin autiolta ja tyhjältä. Se, kun havahtuu siihen, että ei oikeasti ole mitään.
Helmikuun toisen päivän juhlassa vanha Simeon kohtaa Luojassaan olemassaolon merkityksen ja lähtee elämästä onnellisena. Viisas löysi elämän ja oli valmis kuolemaan. Ihminen ja Jumala koh-ta-si-vat. Marian ja Joosefin kantamana Herra kiiruhtaa nyt kohti jokaista tuhlaajatyttöä ja poikaa tehdäkseen hänestä jälleen perijän, joka palaa kohottamaan kiitosta ihan kaikesta lausuen: ”Sinun omaasi, Sinun omistasi, me Sinulle edeskannamme kaiken tähden ja kaiken edestä”.
Array