Sota
Toisen maailmansodan kokeneet vanhempamme ja isovanhempamme ovat kertoneet, kuinka Neuvostopommittajat tähtäsivät kenttäsairaaloihin ja siviilejä kuljettaneisiin juniin. Lapissa puhutaan vieläkin partisaanien hirmuteoista ääntä hiljentäen. Sodan raakuus jäi pysyvästi sen lähellä olleiden mieliin. Toisen maailmansodan jälkeen moni kantoi sodan, evakkomatkan ja joskus myös valtaväestön nuivan suhtautumisen aiheuttamia henkisiä haavoja vuosikymmenten ajan.
Ehdimme Euroopassa jo tuudittautua pysyvän rauhan oletukseen, kun sotia tuntui olevan vain kaukana. Nyt sota on palannut Eurooppaan ja Ukrainasta Suomeen sotaa paenneet ovat keskuudessamme, kaupungeissa, kylissä ja seurakunnissa. Joukossa on monia, jotka ovat nähneet pahoja asioita aivan läheltä. Heidän sukulaisensa ovat puolustamassa maataan ja heidän lapsensa ovat kokeneet asioita, joita kenenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Toivottavasti heistä yhdenkään ei tarvitse Suomessa luopua kulttuuristaan ja omasta uskostaan vain valtaväestöä miellyttääkseen.
Terroristien hyökkäys Israelissa ja sitä seurannut Israelin hyökkäys Gazaan ovat niinikään hirvittäviä: niin paljon kärsimystä ja tuhoa niin pienellä alueella ja niin monta naista ja lasta kuolleiden ja haavoittuneiden joukossa.
Raamatun mukaan syntiinlankeemuksen jälkeen pahuus alkoi levitä syösten ihmiskunnan tuhon partaalle. Silloin Jumala antoi lain ja teki liiton ihmisten kanssa. Lain keskeinen sääntö oli: Älä tapa. Kristuksessa perustettu uusi liitto osaltaan vahvisti Vanhan testamentin lain: lähimmäistä ei saanut tappaa ja nyt häntä oli myös rakastettava. Tämä on edelleen kristittyjen ja muiden abrahamilaisten uskontojen (juutalaiset ja muslimit) ydintä.
Historiassa olemme nähneet kuinka uskontojen nimissä on aina uudelleen rikottu elämän kunnioittamisen periaatetta. Mutta että vielä tänä päivänä! Kristityt ortodoksit ovat usuttamassa omiaan tuhoamaan Ukraina ja ukrainalaiset. Juutalaiset ovat kostamassa kärsimänsä vääryyden moninkertaisesti. Muslimit vannovat tuhoavansa Israelin. Käsittämätöntä toimintaa suurten uskontojen edustajilta.
Rukoilemme Jumalalta rauhaa maailmalle ja rauhantahtoa ja sovinnon mieltä kaikkialla sotiville. Samalla meidän kuuluu vaatia päättäjiltä Suomessa ja maailmalla, että he tekevät kaikkensa rauhan saamiseksi. Erityisesti lasten ja muiden siviilien suojelussa kansainvälinen yhteisö on selkeästi epäonnistunut. Pelkkä rukous olisi yhteiskunnallisen tragedian vääränlaista hengellistämistä. Ei riitä, että uskottelemme pysyvämme ”politiikan ulkopuolella” ja että rukoilemme pelkästään. Se on silmien sulkemista vääryydeltä ja pahuudelta. Bysantissa moni piispa vaaransi uransa ja henkensä arvostellessaan tarvittaessa jopa keisaria ja tämän lähipiiriä. Kristittyinä ja kirkkoina meidän on oltava vapaita tuomitsemaan paha missä hyvänsä sitä esiintyy. Ja tuota vapautta on käytettävä.
Array