Rukoilkaamme!
Meidät on luotu elämään Jumal-yhteydessä, jota kohti pyrimme, jos tahdomme. Ellei Jumala kiinnosta, ei kannata lukea enempää. Menee aika hukkaan.
Jos yhteys Jumalaan kiinnostaa, joudumme sanoista tekoihin. Rukous, sakramentteihin osallistuminen, Raamatun lukeminen ja Kristuksen opetusten seuraaminen ovat Jumalalle otollisia tekoja, jotka lisäävät rakkautta. Sen melkein kaikki tietävätkin. Mitä seuraavaksi? Kuinka olisi Suuri paasto, joka on menossa? Onkohan paasto sellainen ajanjakso, jolloin edellä mainitut kilvoituksen muodot tulevat elämäämme itsestään? Ei ole.
On turha odottaa, että paastossa tai joskus muulloin koittaa aika, jona rukous alkaa helposti virrata huuliltamme. Rukous kyllä tarvitsee suotuisat olosuhteet, kuten hiljaisuutta, jota monet kammoksuvat. Eikö hiljaisena hetkenä ilmestykin kännykkä tai lehti käteen! Saattaa pelottaa olla jouten, vaikka juuri joutenoloa rukous tarvitsee. Ei rukoukseen voi keskittyä samalla kun tekee jotakin muuta. Ihmisen keho yrittää luonnostaan säästää voimia ja siksi se suosittelee meille jouten olemista. Rukoileminen on työtä, joka kuluttaa energiaa. Tähän työhön on ryhdyttävä. Ei tämä sen kummallisempaa ole kuin kääntymistä kohti Kristusta, ristinmerkin tekemistä, kunnian antamista Jumalalle kaikesta.
Raamattuun tai rukoukseen ei voi keskittyä, jos sosiaalinen media kilauttaa vähän väliä viestin. Monet paastoavat somesta, mikä on ihan hyvä. Paaston jälkeen kannattaa edelleen suosia digitaalista minimalismia. Samaa sanovat ne, jotka suosittelevat mietiskelyä, mindfulnessia tai joogaa kesken työpäivän. Nuo harjoitukset ovat muuten monilla työpaikoilla hyväksyttävämpiä kuin rukoileminen, koska niiden katsotaan tukevan tuottavuutta, oman aikamme kultaista vasikkaa.
Niin kirkossa kuin itse kunkin omassa elämässä pätee sama viisaus: epäoleelliset asiat pyrkivät viemään kaiken ajan oleellisilta. Paaston ajan suuri kysymys on oleellisen ja epäoleellisen erottaminen toisistaan. Arjen askareet eivät ole sinänsä pahoja asioita, mutta yritetään hoitaa ne niin, että aikaa jää hiljaisuuteen, rukoukseen ja jumalanpalveluksiin. Rukoilemisen kannalta jumalanpalvelus on ihanteellinen ympäristö: sille on tietty aika kalenterissa, puhelimet ovat äänettömällä ja muutkin läsnäolevat ovat paikalla rukoillakseen. Kirkkomme pyhitettyinä tiloina ja ikoneineen ovat luontevia paikkoja rukoukseen. Voisiko niitä pitää auki paaston aikana, vaikka seurakuntien resurssit eivät arkisin riittäisikään jumalanpalvelusten toimittamiseen?
Array