Risti – elämän valo
Uskon elämä ei ala pahuuden tunnistamisesta itsessä tai toisissa. Se ei myöskään pääty tai päädy siihen. Uskossa ei ole kysymys kirkollisista säännöistä tai jonkin tradition kirjaimellisesta seuraamisesta.
Uskossa on kysymys Kristuksesta, ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Jumala todella tuli ihmiseksi, eli maan päällä, opetti, paransi sairaita ja ruokki ihmisiä. Kristus, Jumalan poika surmattiin ristillä ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen. Evankeliumissa on luettavana Hänen opetuksensa, jonka keskeinen sanoma on rakkaus.
Suurin rakkaus on sellainen, joka luopuu kaikesta toisten puolesta. Kristus kuoli ristillä meidän ja koko maailman elämän edestä. Siksi risti on meille merkki rakkaudesta, ei kuolemasta. Se on toivon ja ilon symboli, joka valaisee muutoin joskus niin synkkää elämäämme. Ristin kantaminen ja seuraaminen on Kristuksen seuraamista ja Hänen kannettavakseen asettumista. Se on rakastetuksi tulemisen hyväksymistä, jossa käsittämätön hyvyys syleilee meitä.
Kohottaessamme katseemme Jumalan kirkkautta kohti, pimeys väistyy. Rukouksessa kohtaamme Jumalan todellisella ja henkilökohtaisella tavalla. Rakkaudessa Kristukseen ja nimenomaan Jumalan rakastamina tunnistamme vähitellen ne asiat, jotka ovat rakkauden kannalta epäoleellisia, turhia ja vahingollisia. Rakkaudella Hänen ristiään seuraten pysymme sillä tiellä, jonka kirkkomme traditio on viitoittanut. Mutta nyt emme kulje sitä minkään sääntöjen ajamina vaan siksi, että tahdomme päästä perille rakkauden alkulähteen, Jumalan luo.
Array