Olemmeko fundamentalisteja?

16.4.2020

Rauno Pietarinen

Koronakriisin alettua kirkotkin joutuivat pohtimaan toimintatapojaan. Kaikkialla tämä ei käynyt helposti. Erityisesti ehtoollisen osalta myös ortodoksien keskuudessa nousi ääniä, joiden mukaan pyhässä ei voi olla mitään pahaa. Ehtoollinen ei levitäkään tauteja, mutta sen jakamisessa käytettävät välineet voivat levittää.

Varsin pian kävi ilmi, että kirkollisten johtajien ajattelussa oli painotuksia, joiden mukaan kirkko ja tämä maailma elävät eri todellisuuksissa. Monet katsoivat, että tämän maailman rajoitukset eivät saa vaikuttaa kirkon elämän ytimeen, pyhiin sakramentteihin. Eri valtioiden säädökset kuitenkin puuttuivat mm. kokoontumisvapauteen tavalla, jota kirkotkaan eivät voineet kiertää.

Kyse on itse asiassa fundamentalismista, mikä tarkoittaa perussääntöjen kirjaimellista noudattamista olosuhteista riippumatta. Tämä vaiva on ollut myös ortodoksien kiusana kauan, vaikka uskonnollisen fundamentalismin juuret ovatkin protestanttisissa yhteisöissä. Viime vuosisadalla näimme niin Bysantin ihannointia, kuin halua palata vuoden 1917 vallankumousta edeltävän ”pyhän Venäjän” käytäntöihin. Kumpikin pyrkimys on lähtökohtaisesti mahdoton ja teologisesti väärä. Ne heijastavat rikkonaista suhdetta aikaan – pakoa nykyisyydestä, jota pyhittämään meidät on kristittyinä lähetetty.

Samaa juurta on eristäytyminen luonnontieteiden ja yhteiskunnan tapahtumien ulkopuolelle. Evankelista Johanneksen todistuksen mukaan Kristus sanoo meidän olevan ”maailmassa, mutta ei maailmasta”. Elämme siis tässä ajassa ja tämän maailman keskellä todistaen ylösnousseesta Kristuksesta. Emme kuitenkaan pitäytymällä epäolennaisiin tapoihin, vaan dynaamisesti ja aikaamme seuraten ja lähimmäisiämme rakastaen. Tiede on Jumalan luomien ihmisten järjestelmä, joka pyrkii kohti totuutta. Se on tuonut paljon hyvää ja helpottanut monien ihmisten elämää. Ohilyöntejäkin on aikojen kuluessa sattunut, mutta kokonaissaldo on positiivinen. Pääsääntöisesti voimme iloita sen saavutuksista.

Ortodokseina olemme joutuneet elämään varsin erilaista kirkollista elämää kuin ennen. Siinä on myös paljon hyvää. Osaamme arvostaa sitä, mistä meidät on nyt suljettu pois. Löydämme Kristuksen ja Pääsiäisen ilon omasta kodistammekin, missä ne ovat aina koko ajan olleetkin. Virtuaalisiin palveluksiin on osallistunut suuri joukko niin kirkkomme jäseniä kuin muitakin.

 

PS. Surullinen tapaus on Venäjän kirkon alainen Kiovan luolaluostari, jonka johtaja kieltäytyi koronarajoituksista. Luostari myös arvosteli Ekumeenisen patriarkaatin omille kirkoilleen antamia ohjeita toimittaa palveluksia suljetuin ovin. Kiovan luolaluostari on nyt Kiovan koronatartuntojen keskipiste ja siellä on 90 tartunnan saanutta, mukaan lukien luostarin johtaja.

Palaa papin palsta -sivulle

Array