Kaulahopeiden taru

13.1.2020

Rauno Pietarinen

Kaulahopeiden taru on mukaansatempaava kirja 1100-luvun kulkijasta Karrista, joka vähitellen ja empien muuttuu pakanasta ja soturista kristityksi kilvoittelijaksi. Kohtalo kuljettaa Karria hänen synnyinsijoiltaan Perämeren rannoilta ensin Jäämeren rannalle, sitten islantilaisten ryöstelijöiden matkassa alas Norjan rannikkoa Tanskan salmien kautta Suomenlahdelle, edelleen Ääniselle ja nykyisen Arkangelin seudun kautta Inarijärvelle. Matkan varrelle jää monia tapettuja ja omasta joukostakin kuolee väkeä.

Ivalon lähellä asuva kirjailija Seppo Saraspää sai kirjan aiheen kirjaimellisesti käsiinsä vuonna 2003, jolloin hän löysi Inarijärven rannalta kallionkolosta hopea-aarteen. Vuosien 1160 ja 1280 välille ajoitettu ja nyt Inarissa saamelaismuseo Siidassa esillä oleva aarre ei jättänyt löytäjäänsä rauhaan. Saraspään olikin lopulta pakko kirjoittaa aiheesta kirja. Fiktiivisessä kertomuksessa totta on varmuudella vain hopea-aarre. Vai onko kenties muutakin?

Saraspää kuvaa uskottavasti Karrin epävarmuutta kristityksi tulonsa jälkeen. Vanhojen jumalien hylkääminen ja Kristuksen seuraaminen ei ole koskaan ollut helppoa, ei nykyäänkään. Jotkut nykyjumalat ovat kovin tarrautuvaa sorttia ja niitä kutsutaankin addiktioiksi. Seikkailukertomuksen tavoin etenevä kirja piirtää melko lohdutonta kuvaa ihmisen ikiaikaisesta pahuudesta, raivosta, tappamisesta, toisen satuttamisesta ja kiusaamisesta, mutta myös ahneudesta ja vallanhimosta. Ne ovat kaikki todellisia ilmiöitä, ja tavalliset ihmiset ovat suurimpia kärsijöitä myös oman aikamme konflikteissa. Saraspää kykenee saarnaamiseen sortumatta tuomaan Karrin kristityn identiteettiin jotakin aivan aivan olennaista, nimittäin anteeksiannon. Päähenkilö vapautuu vihasta, kun taas kirjan toinen keskeinen hahmo pysyy vihassaan kuolemaansa asti. Oma poikavauva saa hänessäkin aikaa lämpimän tunteen, joka ei kuitenkaan kykene voittamaan hänen muutoin suurta sisäistä tyhjyyttään.

Kaulahopeiden taru kannattaa lukea monesta syystä. Monet oman kirkkomme vanhat rukoukset avautuvat uudella tavalla, kun kirjan kanssa kulkee Skandinavian ympäri ja seuraa jokapäiväistä ruoan hankintaa ja väkivallan uhkaa. Kirja on uskoakseni myös muutoin hyvä kuvaus 1100-luvun elämästä. Saraspää on erikoisen vahvoilla luontokuvauksissa, jotka ovat loistokkaita. Tämä kirja osoittaa hänet myös eteväksi ihmisten kuvaajaksi. Ja lopuksi, onhan se mielenkiintoista todistaa Karrin ja munkki Hermanin keskusteluja syksystä kevääseen. Ja kuinka Herman sitten kastaa Karrin. Sitten heidän tiensä eroavat Hermanin palatessa pappismunkki Sergein luo etsimään jostakin saaresta paikkaa uudelle luostarille…

Seppo Saraspää: Kaulahopeiden taru, Karisto, 2019

Palaa papin palsta -sivulle

Array