Kaikki omat pyhämme

4.6.2020

Rauno Pietarinen

Tuleva sunnuntai on ”Kaikkien pyhien sunnuntai”, jota vietetään viikko Helluntain jälkeen. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen meille näytetään, mitä Jumalan Henki saa aikaan: pyhyyttä. Kaikkien pyhien joukossa ovat myös omat uudet pyhämme Johannes Sonkajanrantalainen (8.3.) ja Johannes Valamolainen (5.6.). He kulkivat aikoinaan samoilla tantereilla kuin mekin, mm. Tuupovaarassa ja Heinävedellä. Myös Petsamon Trifon liikkui Näätämö-joen rannoilla ja ehkä nykyisen Sevettijärven tienoilla jo puoli vuosituhatta sitten.

Nämä omat pyhämme ovat suuri ilon aihe. Heiltä pyydämme rukouksia ja heidän nimensä mainitaan melkein kaikkien jumalanpalvelusten loppusiunauksissa. Heidän vuosipäivänsä eli praasniekkansa ovat merkittäviä paikallisia juhlia ja heidän ikoninsa kaunistavat uskovaisten asumuksia.

Nyt omilla pyhillämme on meille asiaa. He kysyvät, kuulemmeko heitä, seuraammeko Kristusta, annammeko todella itsemme ja toinen toisemme Jumalan haltuun? Vai pidämmekö heitä vain merkkihenkilöinä, joiden tehtävä päättyi silloin aikoinaan?  Ovatko he edelleen innoituksemme lähteitä, jotka todella loistavat Pyhän Hengen kirkkautta?

Emme saa jättäytyä mekaanisesti pyhiemme rukouksien varaan. On tarpeen nähdä, mitä he ovat elämällään julistaneet ja kuulla heidän pyhyytensä heijastus omassa elämässämme. He kantoivat Kristusta ja Kristus kantoi heitä. Heidän esirukoustensa tähden Kristus kannattelee meitäkin, mutta kannammeko me muuta kuin Prisman kasseja?

Evankeliumi kertoo suuren Johannes Kastajan todistaneen Valosta, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen (Joh 1, 6-9). Niin tekivät myös oman alueemme pyhät. Saman todistuksen kantamiseen on meidätkin asetettu kasteessa ja mirhavoitelussa; asetettu aktiiviseen toimintaan, liikkeeseen, kasvuun.

 

 

 

 

 

 

 

Palaa papin palsta -sivulle