Ukraina ja ortodoksinen eetos
Suuren paaston toisena sunnuntaina maailma suree urheiden ukrainalaisten kanssa. Rukous ja almut kuuluvat aina paastoon. Nyt niillä on selkeä kohde: rauha Ukrainaan ja apua kärsiville ukrainalaisille.
Päivän sankarin, pyhän Gregorios Palamaksen (1296-1359) aikana jotkut opettivat ettei tässä ajassa voi nähdä Jumalaa. P. Gregorios muiden Athos-vuoren isien väitti vastaan, koska niin moni kilvoittelija oli oikeasti nähnyt Jumalan. Seuranneen teologisen väittelyn kuluessa pyhä Gregorios määritteli, että Jumalan olemus (kreikaksi ”ousia”) on saavuttamaton, mutta hänen energiansa pystymme näkemään ja kokemaan. Jumalan energiat ovat Jumala itse, mutta eivät Hänen syvin olemuksensa. Näin varjellaan Jumalan ehdoton tuonpuoleisuus ja samalla vahvistetaan mahdollisuutemme olla aidossa yhteydessä Jumalaan.
Marian ja Martan tapauksessa (Luuk.10) toinen mietiskelee ja toinen häärii palvelemassa. Jumalansynnyttäjässä yhdistyvät mietiskely eli oleminen ja palveleminen eli toiminta. Mietiskelystä on luostarikilvoituksessa tullut jotenkin suositumpaa kuin palvelemisesta, vaikka niitä ei saisi erottaa toisistaan. Luostarihurskauden leviäminen tavallisten seurakuntalaisten keskuuteen on voinut vaikuttaa etiikan katoamiseen ja jopa moralisoinnin lisääntymiseen. Perheenisä ei voi keskittyä mietiskelyyn kun pitää hakea lapsia päiväkodista, tehdä lumitöitä ja hoitaa puolison kanssa lapsiperheen arjen vaativaa aikataulutusta. Siinä ei voi vain ”olla mietiskelevä” (ousia), vaan on myös toimittava (energia). Ortodoksin on arjen keskellä kyettävä evankeliumin pohjalta tekemään valintoja. Elämää ei saa teko-hengellistää eikä seurakunnan antama tuki voi olla pelkkä kehotus rukoilla ja katua. Ohjaajavanhusten maailmasta saattaa välittyä yksipuolinen on-off -moraali, mikä tekee värikylläisen elämän musta-valkoiseksi. Terve hengellisyys näkyy rakkauden tekoina. Katsokaa vaikka kreikkalaisten nunnien ahkerointia ja ilosta loistavia kasvoja!
Yksipuolinen ”olemisen” painottaminen näkyy joidenkin ortodoksisten kirkkojen suhtautumisessa Ukrainan sotaan. Ensin Venäjän kirkko ”hengellisti” koko sodan. Samalla kun Ukrainassa kuolee ihmisiä, myös lapsia, Moskovassa puhutaan rukouksen tärkeydestä ja Ukrainan operaation (siis ei sodan) metafyysisestä taustasta. Venäjän kirkon vaikuttimet ovat poliittiset, mutta se on saanut tässä kuvatun hengellisen ”olemisen” korostamisesta vipuvoimaa. Joku muukin ortodoksinen paikalliskirkko on lähtenyt sodan alettua Moskovan linjalle julistaen: ”Tarvitaan vain rukousta” ja ”Emme puutu politiikkaan”. Onneksi jotkut sittemmin havahtuivat.
Valtaosa maailman ortodoksista paikalliskirkoista, oma kirkkomme mukaanlukien, tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja vaatii Moskovan patriarkka Kirilliä vetoamaan presidentti Putiniin Ukrainan sodan päättämiseksi. Rukousta ja mietiskelyä väheksymättä meidän on nyt toimittava. Auttakaamme Filantropian ja muiden avustusjärjestöjen kautta, toivottakaamme sotapakolaiset tervetulleiksi ja rohkeasti puolustakaamme niitä Suomessa asuvia venäläistaustaisia, jotka ilman omaa syytään joutuvat ajoittain vihapuheen kohteiksi.
Kun syvällä olemuksessamme on usko, toivo ja rakkaus, silloin kätemme tekevät Herran töitä ja jalkamme kuljettavat meitä Jumalan teitä. Pyhän Gregorios Palamas ei tarkoittanut, että Jumalan mietiskely, hesykasmi, jäisi passiiviseksi omaan napaan tuijottamiseksi. Pikemminkin aito rukous kannustaa meidät liikkeelle arjessa, jota Kristuksen valkeus valaisee. Valaistuminen on valistumista. Näin löytyy ortodoksinen eetos, etiikka, jonka mukaan olemme valmiita Kristuksen tavoin vaikka kuolemaan toisten puolesta, mutta emme koskaan tappamaan Hänen nimessään.
Array