Kristus Lapissa

1.2.2019

Rauno Pietarinen

Kirkolliskokous päätti varmistaa papin ja kanttorin pysymisen pohjoisimmassa Lapissa myös vuoden 2020 jälkeen. Keskushallinto oli aiemmin sitoutunut kustantamaan työparin kulut vuoden 2020 loppuun. Uskon, että kaikki pohjoisen ortodoksit ovat kiitollisia kirkolliskokouksen jäsenille. En tiedä kuinka usein päättäjät saavat kiitosta. Nyt kiitos heille on paikallaan!

Päätös on selkeä viesti, että ortodoksinen kirkko kunnioittaa kolttakansaa, rakastaa sen jäseniä ja haluaa tukea sen kulttuuria. Kun pappi ja kanttori ovat lähellä kolttakyliä, ovat myös jumalanpalvelukset, sakramentit, evankeliumi ja kirkon opetus lähellä kolttia. Kirkko ei ole vaatimassa jäseniltään mitään. Lapin ortodoksinen seurakunta pani aikoinaan alulle myös kolttien uudelleen asuttamisen tasakymmenvuotisjuhlat. Tänä vuonna vietetään 70-vuotisjuhlaa 23.-25.8. Oma kirkkomme tarjoaa omilleen parasta, mitä tässä ja tulevassa ajassa on: Jumalan läsnäolon. Kirkko tuo Kristuksen suoraan koteihin, jängälle, tunturiin, joille, järville, poroerotukseen, yöttömään yöhön, kaamoksen keskelle; syntymästä iankaikkisuuteen.

Näin kirkolliskokouksen hallinnollinen päätös muuttuu pyhitykseksi. Niin myös muuallakin kuin Lapissa, kaikkialla ja kaikissa seurakunnissa tärkeintä on Kristuksen läsnäolo. Pelastava läsnäolo on koko ajan lähellä. Meistä riippuu, kuinka lähelle Kristus pääsee. Suuren paaston lähestyessä luemme taas evankeliumin kertomuksen Tuhlaajapojasta. Kun hän nousi ja lähti sikalasta kohti isän kotia, hän päätti pyytää anteeksi ja pyrkiä isänsä palkkalaiseksi, koska ei tohtinut ajatellakaan pääsevänsä takaisin lapsen ja perijän asemaan.

Isä, joka tarkoittaa Jumalaa, otti ja ottaa edelleen vastaan anteeksipyyntömme siitä, että olemme harhailleet muualla ja kieltäytyneet elämästä Isän kodissa. Emme ole halunneet Kristuksen tulevan yhtään lähemmäksi. Olemme kieltäytyneet olemasta se Jumalan luoma ihminen, joka on vain vähän enkeleitä alempi. Joskus meidät on ajettu pois täydestä ihmisyydestämme. Saatamme kuulua siihen karjalaisten tai kolttasiirtolaisten tai heidän jälkeläistensä joukkoon, joita kohdeltiin kaltoin sodan jälkeen ja joiden ihmisarvoa poljettiin, kieltä ja tapoja pilkattiin ja uskontoa vähäteltiin. Tai olemme maahanmuuttajia sotien ja väkivallan runtelemilta alueilta. Aloimmeko sitten itsekin vähätellä itseämme?

Tähän liittyy Tuhlaajapojan katumuksen toinen osa, jota taivaallinen Isä ei ota vastaan. Poika ei pääse palvelijoiden joukkoon vaan takaisin perilliseksi. Tuhlaajapojalla ei ole oikeutta itse vaatia oman tilansa alentamista. Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen. Me emme saa epäillä sitä tai alentaa itseämme, kun Jumalakaan ei meitä alenna. Pikemminkin Hän pitää meitä jokaista merkittävänä, tärkeänä, suurena ja rakastettavana. Jokainen meistä niin etelässä kuin pohjoisessa on Jumalan sanomattoman kunnian kuva, mittaamattoman arvokas. Jokaisella on mahdollisuus saada Kristus kotiinsa tekemään elämästä kunniallisen, pyhän, merkityksellisen ja elämisen arvoisen.

Palaa papin palsta -sivulle