Huonoa hallintoa
Kirkollamme on edessään vaikeuksia saada pappeja ja kanttoreita seurakuntiin. Moni eläköityy ja osa kirkkomuusikoista on siirtynyt muihin töihin. Vaje on ilmeinen.
Samaan aikaan työntekijät ja myös kirkolliskokous ovat kiinnittäneet huomiota työntekijöiden jaksamiseen. Hallinnon tasolla on puhuttu avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Mutta asenteet eivät ole muuttuneet.
Osa ongelmista johtuu silkasta välinpitämättömyydestä lakien ja muiden säädösten noudattamista kohtaan. Joskus mennään lain mukaan rimaa hipoen, mutta moraalisesti kestämättömällä tavalla. Paikoitellen asenteet ovat vuosikymmenten takaa, jolloin asioista seurakunnissa ja keskushallinnossa saatettiin sopia etukäteen pienen piirin kesken. Kaikki eivät halua valittaa leimautumisen pelossa. Eikö kirkon pidäkin pystyä parempaan!
Hakijan haastatteluissa on puututtu lain vastaisesti hakijan tulevaan asuinpaikkaan ja on kyseenalaistettu mahdollisuus olla kirkkoherranvirastolla säännöllisesti, vaikka sitä ei työajattomilta voi edellyttää muutoin kuin sovittujen työtehtävien tai varsinaisen päivystyksen osalta. Kyse on ainakin puuteellisesta viestinnästä, jos hakija ymmärtää, että hänen täytyy poistua valtuuston kokouksesta keskustelun ajan. Silloinhan täytyisi poistaa kaikki muutkin, jotka eivät ole valtuuston jäseniä. Kuulopuheiden ja huhujen käyttäminen valtuutettujen taivutteluun on surullista, mutta jälkiä ei jää jos pöytäkirjaan ei kirjata muuta kuin päätös. Lienee syytä muistuttaa siitä, että tarkoitus ei pyhitä keinoja kirkossakaan. On synti, jos turvaudutaan valeeseen tai jos seurataan luottamustehtävässä sokeasti muita, jotka ehkä väittävät olevansa ”totuuden” asialla. Kunkin on sydämessään punnittava asiain laita. Väkijoukon mukana moni huusi Kristusta ristille, vaikka ei ollut perehtynyt itse asiaan lainkaan.
Tämä ei jää vain muutaman seurakunnan sisälle,vaan myrkyttää koko Kristuksen kirkkoa. Kaikki, myös opiskelijat, tietävät missä mennään. Jollakin kolkalla sitten ihmetellään, että hakijoita ei enää löydy. Tai ehkä ajatus onkin säästää palkkaamalla joku muodollisesti epäpätevä osa-aikaiseksi. Sellainen työntekijä ei ainakaan ala kysellä työntekijälle kuuluvia oikeuksia.
Piispojen, kirkkoherrojen ja neuvostojen on aika tormistautua. Yhden tai kahden hengen klikit eivät saa pyörittää kokonaisia (suur-)seurakuntia. Jos hiippa- tai seurakunnissa on asiatonta käytöstä, on siitä uskallettava puhua. Lapin Kansan tämän päiväisessä (12.10.2021) kirjoituksessa joukko tutkijoita kirjoitti näin:
Aina työyhteisössä ei ole näkyvää konfliktia, mutta jokainen aistii näennäisen kohteliaisuuden taustalla jännittyneisyyden tai epäluottamuksen ilmapiirin…
Jo yhden ihmisen huono käytös työpaikalla vaikuttaa tunteisiimme, motivaatioomme, suoritukseemme ja rajoittavasti myös aivokapasiteettiimme.
Tutkijaprofessori Christine Portah on tutkimuksissaan todennut, että työkaverin loukkaavasta käytöksestä kärsivän työn tehokkuus heikkenee noin 50 ja työsuorituksen laatu melkein 70 prosenttia. Ja tämä ei tapahdu vain, kun koemme itse loukkaavaa käytöstä. Siihen riittää sen tiedostaminen, että organisaatiossamme joku käyttäytyy epäkohteliaasti ja siihen ei puututa.
isä Rauno Pietarinen
Array